Paloturvallisuus
Onko jätepisteenne turvallisuusohjeiden mukainen?
Tiesitkö tämän jätepisteiden paloista?
- Suomessa on noin 2 500 tulipaloa vuodessa. Jätepisteiden ja roskiksien palot ovat osa pelastuslaitosten tilastoissa ”muita tulipaloja”, joita hälytetään sammuttamaan tuhansia kertoja vuosittain.
- Roskapalojen määrä ei ole laskussa, vaan kyseessä on jatkuva ja todellinen turvallisuusriski.
- Jätepiste sijaitsee usein aivan rakennusten, jätekatosten tai puuaitojen läheisyydessä. Pienikin roskispalo voi levittää liekit nopeasti seiniin tuhoisin seurauksin tai aiheuttaa mittavia noki- ja savuvahinkoja.
- Palot saavat alkunsa joko ilkivallasta (tahalliset sytytykset) tai huolimattomuudesta – esimerkiksi vääriin jäteastioihin päätyneistä kuumista tuhkista, akuista tai sähkölaitteista
Arviolta noin kolmannes rakennuspaloista on tahallaan sytytettyjä, ja tilastojen mukaan lähes puolet näistä tapauksista kohdistuu jäte- ja paperinkeräysastioihin tai jätekatoksiin. Mikäli jäteastiat on sijoitettu suojaamatta aivan rakennuksen välittömään läheisyyteen, on olemassa merkittävä riski, että liekit saavuttavat räystäsrakenteet. Tällöin palo voi levitä rakennuksen rakenteisiin ja aiheuttaa laajaa tuhoa. Pelastuslaki (379/2011) velvoittaa rakennuksen omistajaa ja haltijaa huolehtimaan siitä, että ympäristö pidetään kunnossa tavalla, joka minimoi tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen ja palon leviämisen vaaran. Erityisesti ahtailla sisäpihoilla, joissa riittävien suojaetäisyyksien toteuttaminen on lähes mahdotonta, paloturvallinen suojakaappi on varma tapa hallita tätä riskiä. Se tarjoaa teknisen suojan, joka mahdollistaa jätepisteen sijoittamisen turvallisesti ja säädösten mukaisesti myös vaativiin paikkoihin.

Haluatko tehdä taloyhtiöstäsi turvallisemman? Ota yhteyttä, niin hoidetaan asia kuntoon!